30.8.2018

Opasteet kertovat minne suunnata

Teksti ja kuvat Liisa Joensuu
Tmi Magic Words
Ajankohtaista / Opasteet kertovat minne suunnata

Kun asiakkaat vierailevat ensimmäisiä kertoja uudessa keskustakirjastossa, suuri ja toiminnoiltaan monipuolinen rakennus saattaa hämmentää. Opasteet ovat tarpeen, etenkin kun toiminnot vielä jakautuvat kolmeen kerrokseen.

– Kullakin kerroksella on oma ilmeensä ja ne poikkeavat toisistaan materiaaleiltaan. Kerrosopasteissa on sama idea. Katutason opasteet painetaan puhalletulle teräslevypohjalle, toisessa kerroksessa kävijöitä ohjaavat mustalle laminaattipohjalle painetut merkinnät ja kolmannessa kerroksessa käytössä on tammilevy. Tekstit on kirjoitettu suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi, kertovat YIT:n työnjohtaja, rakennusmestari Essi Tuomenoja ja arkkitehtitoimisto ALA Oy:n projektiarkkitehti Jussi Vuori esitellessään tuotantoon menossa olevia opastemalleja.

Kuvassa näkyy puupinnalle painettu kolmannen kerroksen pohjakartta.

Kerrosten hahmottamista helpottavat lisäksi pohjakartat, joissa eri toimintoja kuvastavat piktogrammit eli pienet kuvakkeet. Esimerkiksi tässä kolmannen kerroksen kartassa on keskellä kierreporras ja sen vasemmalla puolella kahvikuppi, joka kertoo kahvilan paikan. Edessä kaartuu Kansalaisparveke, jonne voi astella kahdesta oviaukosta.

Jussi Vuori seisoo ulkona työmaatoimiston metallisilla portailla taustallaan kirjaston läntinen julkisivu. Hän pitelee puisia kolmannen kerroksen opasteita käsissään.

– Olemme tehneet suunnittelussa yhteistyötä eri vammaisryhmien kanssa, jotta kirjasto olisi esteetön ja helposti hahmotettava kaikille käyttäjille. Näkövammaisia varten kerroksissa on pistekirjoitusopasteita sekä metalliset lattiaopasteet, jotka ohjaavat kepin kanssa kulkevia. Tulossa on myös tunnusteltavat, kolmiulotteiset pohjakartat, Jussi Vuori kertoo.

Katto-opasteet tarkentavat sijainteja

Eri kerroksiin asennetaan lisäksi yksityiskohtaisemmat suuntaopasteet sekä neonvalo-opasteita.

Kuvan etualalla on stop-merkki, joka kertoo lattia-asennuksen olevan käynnissä ja kieltää kauttakulun. Taustalla näkyy laaja tuloaula ja harmaata lattiaa.

Tuloaulassa neonvalo-opasteet osoittavat esimerkiksi infotiskin, ravintolan ja elokuvateatterin paikan. Elokuun lopulla ala-aulassa olivat meneillään lattiatyöt. Mikrosementti jatkaa visuaalisesti ulkopuolen graniittilaatoituksen ilmettä ja kestää kovaa kulutusta.

Matalat kaartuvat portaat nousevat kohti katonrajaa.

Katto-opasteet ovat erityisen tarpeen toisessa kerroksessa, joka sisältää eniten toimintoja ja voi aluksi tuntua hieman sokkeloiselta. Opasteet tulevat kertomaan, mistä asiakkaat löytävät esimerkiksi lukusalin, kokoustilat, työhuoneet tai audiovisuaalisen työskentelyn tilat. Kerroksen keskimailla sijaitsevat istuskeluportaat ovat hyvä suunnistamisen maamerkki. Ne ovat saaneet lopullisen pintansa, harmaan kokolattiamaton, mutta pehmikkeiksi saadaan vielä erilaisia tyynyjä. Portaisiin on sijoitettu pistokkeita kannettavien laitteiden lataamista varten.

Huonetila on rajattu valkoiselta lasilta näyttävin seinin katosta lattiaan.

Toisen kerroksen erikoisuuksia on tapahtumatila Kuutio. Vaikka se vaikuttaa vain laseilla rajatulta huoneelta, se muuntuu moneksi. Älylasit himmenevät ja kirkastuvat sähkövirran avulla ja niiden päälle voidaan projisoida kuvia. Huone soveltuu esittelytilaisuuksiin, joissa tarvitaan paljon heijastuspintaa.

Tammiparketti kokoaa kirjataivaan

Liikuntaesteiset pääsevät eri kerroksiin kätevästi hissillä, ja liukuportaat helpottavat nekin siirtymiä kerrosten välillä.

Suuressa vaaleassa tilassa on lasiset ulkoseinät, joiden läpi siintää Eduskuntatalo. Lattiatasossa on menossa parketin asennus.

Hyväkuntoiset valitsevat teräksiset kierreportaat, jotka tuovat ala-aulasta kolmannen kerroksen kirjataivaaseen asti. Portaiden kaartuva seinä näkyy peitettynä kuvassa vasemmalla. Kolmannen kerroksen opasteet ovat tammea, sillä kerroksen lattia on tehty tammiparketista. Parketin asennustyöt olivat elokuun lopulla edenneet noin puoliväliin koko alasta. Kerroksen kahvila palvelee asiakkaita kierreportaan tuntumassa Kansalaisparvekkeen ja Eduskuntatalon puolella taloa.

Valtavan mustan ulkoseinän edustalla on henkilönostin, jonka korissa kaksi miestä kiinnittää puisia rimoja seinän teräslevyyn.

Opasteita saadaan myös Oodin ulkopuolelle. Ulko-oville asennetaan rakentamisen loppuvaiheessa digitaulut, jotka kertovat vaihtuvista, ajankohtaisista tapahtumista. Oodin julkisivuun asennettiin elokuussa koolausta eli kuvassa vaakatasossa näkyviä rimoja lopullista laudoitusta varten.

Arkkitehtia tarvitaan loppuun asti

Arkkitehti Jussi Vuori on työskennellyt keskustakirjaston parissa kilpailuvaiheesta alkaen, kaikkiaan viisi vuotta. ALA:n arkkitehteja oli alkuvaiheessa hankkeessa mukana noin 15, ja vielä rakentamisen loppuvaiheessakin heitä on puolenkymmentä.

Lähikuva hymyilevästä Jussi Vuoresta. Hän seisoo ulkona, ja taustalla näkyy pätkä kirjaston toistaiseksi mustasta julkisivusta.

– Toteutus vain kiihtyy loppua kohti. Nyt valmistuvat pinnat, ja viimeistelyistä tehdään päivittäisiä päätöksiä. Työni on pääasiassa työn laadun valvomista ja kuvien selittämistä tekijöille. Rakentaminen on sujunut hienosti eikä rakennus ole juuri muuttunut vuoden 2013 kilpailuehdotuksesta. Tuntuu mukavalta tehdä tällaista monumenttia omaan kotikaupunkiin, paljasjalkainen helsinkiläinen toteaa.

Essi Tuomenoja katsoo kohti lähikuvassa taustanaan rakennustyömaa.

– Myös työmaatukikohta säilyy paikallaan avajaisiin asti. YIT tekee nyt henkilökunnan sosiaalitiloja valmiiksi, sillä taloon tulee jo syksyllä töihin myös kirjaston väkeä hyllyttämään kirjoja. Tästä syystä kiirehdimme erityisesti myös kolmannen kerroksen kirjataivasta, Essi Tuomenoja kertoo.