Takaisin artikkeleihin

Keskustakirjaston voittajaehdokkaat esillä

22.3.2013

Kuusi Metropolin sykkivä sydän -arkkitehtuurikilpailussa jatkoon päässyttä ja jatkokehitettyä työtä kuvineen ja pienoismalleineen ovat esillä Meilahden taidemuseossa 23.3. – 5.4. Kilpailun voittaja julkistetaan kesäkuussa.

Loppukilpailuun päässeet kuusi ehdotusta valittiin yli 540 työn joukosta marraskuussa 2012. Kilpailijoilla on ollut kolme kuukautta aikaa työstää ehdotuksiaan tuomariston antamien suuntaviivojen mukaisesti. Työt ovat edelleen esillä nimimerkillä.

Suomalainen kirjastolaitos on poikkeuksellinen

Tuomariston puheenjohtaja, sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen, pitää Keskustakirjasto-hanketta tärkeänä sekä helsinkiläisille että koko Suomelle.

– Suomalainen kirjastolaitos on poikkeuksellinen. Tällaisia kävijämääriä ja kirjastojen näin vahvaa merkitystä ei ole muualla. Sitä tulee arvostaa ja edelleen kehittää, korostaa näyttelyn avaava Viljanen.

Keskustakirjasto toisi Viljasen mukaan Helsingin keskustaan kaupunkilaisten kaipaamia maksuttomia julkisia tiloja.

– Keskustakirjastosta suunnitellaan kaikille avointa rakennusta ja sivistyksen kehtoa, eräänlaista uudenajan ”sampoa”, joka tuo hyvinvointia ja osaamista sekä parantaa kaupunkilaisten osallistumisen mahdollisuuksia, Viljanen visioi.

Tuomaristo valitsee arkkitehtuurikilpailun voittajan näyttelyssä esiteltävien ehdotusten joukosta. Voittaja julkistetaan kesäkuussa.

Ehdotuksia voi kommentoida ja äänestää

Kilpailuehdotuksia voi kommentoida paikan päällä ja verkossa. Myös eri puolilla Helsingin keskustaa sijaitsevilla kaupunkinäytöillä voi äänestää omaa suosikkityötään. Interaktiivinen äänestys on suunniteltu yhdessä Forum Virium Helsingin kanssa osana laajempaa kaupungin digitaalisten näyttöpintojen kehitystyötä. Yleisön mielipide esitellään tuomaristolle ja julkaistaan verkossa.

Huilaa hetki pop-up-kirjastossa!

Näyttelytilaan on koottu myös erilaisista lukutuoleista koottu pop-up -kirjasto, joka esittelee tulevaisuuden kirjastojen palveluita.

– Pop-up –kirjastossa jokainen voi valita itselleen sopivan laiskanlinnan. Tuoleissa on tarjolla luovaa, älyllistä ja hauskaa välipalaa: tekemistä, tietoa ja tarinoita, kuvailee Viljanen.

Ota siis mukavin mahdollinen asento, etsi hyvä maisemapaikka ja valitse nojatuoli makusi mukaan!

Keskustakirjastonäyttely on avoinna Meilahden taidemuseossa (Tamminimentie 6) 23.3. – 5.4. klo 12 – 19. Pääsiäisviikonloppuna (29.3. – 1.4.) näyttely on suljettu. Vapaa pääsy. Perille vie bussi nro 24.

Jaa artikkeli