Takaisin artikkeleihin

Oodin keuhkot hengittävät portaissa, seinissä ja hyllyissä

31.7.2018

Liisa Joensuu

Heinäkuun helteillä Oodin työmaalla valmistauduttiin rakennuksen keuhkojen testaamiseen eli ilmanvaihtojärjestelmän mittausten ja säätöjen alkamiseen. Lähtökohtana on raikas ja terveellinen sisäilma ilman häiritsevää kohinaa tai vedon tunnetta. Elokuun alkupuolella käynnistyvän vaativan vaiheen haasteet liittyvät talon moninaisiin tiloihin ääniteknisine vaatimuksineen sekä erikoisiin venttiiliratkaisuihin.

– Rakennuksessa on satoja tuloilman päätelaitteita eli kansanomaisemmin sanottuna venttiilejä ja säleikköjä, pääasiassa katossa ja seinillä, mutta myös integroituina poikkeuksellisiin paikkoihin kuten rappuotsiin ja jatkossa kirjahyllyihin ja pöytiin. Tällaisia ilmanvaihtoratkaisuja ei ole 15-vuotisella työurallani tullut aiemmin vastaan, kertoo Aren projektinhoitaja Tony Lindholm esitellessään kolmannen kerroksen parven rappurakennelmaan piilotettua syrjäyttävää piennopeuslaitetta.

Tony seisoo valtavan parvirakennelman seinustan vieressä ja osoittaa sen seinään piilotettua suurta mustaa venttiiliä.

– Tuloilman puhalluksen eli ilmavirran äänenpainetason sallitut desibeliarvot vaihtelevat eri tiloissa. Kun työpajoissa sallitaan 45 desibeliä ja keittiöissä 38 desibeliä, toimisto- ja neuvotteluhuoneissa sallittu arvo on enää 33 ja elokuvateatterissa, musiikkistudioissa ja tarkkaamoissa niinkin vähäinen kuin 25 desibeliä, Tony Lindholm kertoo.

Desibelimittaukset tehdään yöllä kello 04–06, sillä silloin esimerkiksi juna-, raitiovaunu- ja bussiliikenne on hiljaisimmillaan. Talon ulkopuolelta tulevat äänet eivät saa häiritä tekniikan äänten mittaamista. Kuvan kookas päätelaite sijaitsee kolmannen kerroksen eteläparven seinässä. Suojamuovi poistetaan ennen ilmanvaihtokoneiden käynnistämistä, ja kun kaikki on kunnossa, venttiili saa lopulta ylleen esteettisen säleikön.

Suuressa huonetilassa on valkoinen katto valoaukkoineen ja lasiseinät. Sähkömiehet tekevät lattialle jääviä kaapelointeja.

Tuloilma nousee ylös kattoon ja jakautuu seinustoille imeytyäkseen ulos katon otsarakenteitten kautta. Kolmannen kerroksen rakennustyöt ovat hyvällä mallilla: alakatto on saatu valmiiksi ja sen pinta ruiskutettu kauttaaltaan kivikaton kaltaiseksi. Vaikka sähkötyöt jatkuvat vielä kerroksen eteläosassa, pohjoispäädyssä kaapelit on jo peitetty asennuslattialla, ja parin sadan neliön alueella se on saanut ylleen tammiparkettia.

Mikroskooppisen tarkkaa siivousta

Puhtaanapito ja ilmanvaihto kulkevat käsi kädessä. Oodin rakennustöille on määritetty korkein mahdollinen puhtausluokka P1, jonka mukaan ilmanvaihtojärjestelmään ei saa päästä laisinkaan rakennusvaiheen pölyä. Vaatimuksen tulee täyttyä ennen kuin ilmanvaihdon päätelaitteiden suojaukset voidaan poistaa.

Kirsi Haapalainen seisoo valkoinen kypärä päässään ja oranssi huomioliivi yllään kellarin käytävässä kädet mopin varressa ja katsoo kohti.

Jatkuvasta ylläpitosiivouksesta sekä valmiitten, suljettavien tilojen loppusiivouksesta vastaa Putsblank Siivouspalvelu Oy.

– Puhtaanapidosta huolehtii 10 hengen ryhmä, joka imuroi, pyyhkii ja pesee pintoja mikroskooppisen tarkasti. Haasteellinen vaihe kannaltamme oli kolmannen kerroksen monivaiheinen alakattotyö ruiskutuksineen, sillä ruiskutus lennätti ilmaan minimaalista valkoista raetta, kertoo ryhmän esimies Kirsi Haapalainen.

Lattialla on sähköjohtoja matalien metallisten kehikoiden päällä. Kehikon alapuolta mopataan puhtaaksi.

Ummistettavat rakenteet käydään läpi tinkimättömän tarkasti. Esimerkiksi asennuslattia voidaan sijoittaa kaapelointien päälle vasta kun lattia on harjattu, imuroitu ja pyyhitty nihkeällä mopilla, myös asennushyllyjen alta ja pienimmistäkin väleistä. Ilmanvaihdon mittaukset ja säädöt voidaan aloittaa vasta kun huonetilat ovat rakennusteknisesti valmiit ja täysin puhtaat.

Kellarin konehuoneessa, suuren ilmanvaihtoputken takana, Kirsi tarkistaa siivoustulosta pyyhkäisemällä kädellään piiloon jäävää kohtaa.

Kellarin ilmanvaihtokonehuoneessa puhdistetaan jokaisen putken jokainen mutka ja laitekaapeista myös niiden sisäpuoli. Kirsi Haapalainen tarkastaa työn jäljen, mutta lopullisen päätöksen riittävästä puhtaudesta tekee ulkopuolinen puhtaanapitokonsultti. Työmaalla vierailee viikoittain H&H Puhtaudenhallinnan P1-tarkastaja geeliteippeineen. Työmaa saa raportit geelin pintaan mahdollisesti jääneistä hiukkasista.

Elokuvateatterista tuli ”äänenvaimennushirviö”

Erityisen haastava ilmanvaihdon kannalta on elokuvateatteri Kino Regina. Järjestelmän äänet eivät saa haitata elokuvan katselua, mutta yleisön on saatava riittävästi raikasta ilmaa. Tony Lindholm kutsuu teatteria leikillisesti ”äänenvaimennushirviöksi”.

Huoneen yläosaa piettää suuri viisto rakenne. Sen alapuolella työskentelee asennusmiehiä.

Elokuvateatterissa asennetaan parhaillaan penkkien runkoja. Katsomon alapuolelle jäävä tila hyödynnetään perhekirjastoon kuuluvana eväidensyöntitilana, jonne on tulossa pöytäryhmiä. Katsomon alapuolelle asennettiin heinäkuun lopulla eristysvilloja.

Työmies ojentaa neliönmuotoista mustaa villalevyä toiselle, joka seisoo rakennustelineen päällä.

Eristysvilloja asentava Mirmar Oy vastaa koko ensimmäisen kerroksen yleisötilojen alakattourakasta. Kuvassa Ragnar Kivik ojentaa viisi senttiä paksua eristyslevyä Eerik Raudhäidingille. Levyjen päälle asennetaan reikäpeltiä ja sen jälkeen on paneelilaudoituksen vuoro.

Peltien asentaja makaa selällään lattialla ja poraa peltiä kiinni viistoon rakenteeseen aivan kasvojensa yläpuolella.

Työasennot voivat joskus olla haastavia! Perhekirjastossa kun ollaan, samassa tilassa ryömivät varmasti vielä sadat vauvat ja pikkulapset, jotka lähtevät vaeltamaan eväiden syömisen jälkeen.

Oodin länsipuolella olevan suuren lipan alla on vasta-asennettua laatoitusta, ja työmaa jatkuu Eduskuntatalon suuntaan, joka näkyy taustalla.

Oodin edusta ja Kansalaistori kokevat kesän aikana muodonmuutoksen. Käynnissä on kirjaston graniittisen kivilaatoituksen teko samalla kun Destia rakentaa leikkipuisto Lorua ja Makasiinipuistoa. Kivilaatoitusta pitkin asiakkaat astelevat aikanaan sankoin joukoin uuden ajan kirjastoon.

Jaa artikkeli