Takaisin artikkeleihin

Oodin toinen kerros avautuu asiakkaille 28.12.

4.12.2018

Helsingin keskustakirjasto Oodi avautuu yleisölle 5.12. Osa Oodin tiloista ja palveluista saadaan asiakkaiden käyttöön tulevien kuukausien aikana. 3. kerroksen tilat ovat kokonaisuudessaan asiakkaiden käytettävissä heti 5.12. alkaen. Myös suurin osa 1. kerroksen palveluista on avajaispäivästä lähtien käytettävissä lukuun ottamatta alkuvuodesta 2019 avautuvaa Kino Reginaa.

Oodin toisen kerroksen tiloissa on avajaisten aikaan 5.–6.12. paljon ohjelmaa. Avajaisten jälkeen toisen kerroksen tilat ja palvelut ovat yleisön käytettävissä seuraavan kerran pe 28.12. Toinen kerros on työskentelyn, tekemällä oppimisen, vuorovaikutuksen ja yhdessäolon paikka, jossa sijaitsevat mm. studiot, pelitilat, kaupunkiverstas, neuvotteluhuoneet sekä ryhmätilat.

”Haluamme varmistua siitä, että henkilökuntamme osaa varmasti käyttää kaikkia Oodiin tulevia laitteita ja neuvoa asiakkaitamme niiden käytössä. Osa laitteista on vielä matkalla Oodiin. Vaikka rakennus valmistuu, kirjasto itse ei tule koskaan valmiiksi. Oodi ja sen palvelut tulevat aina elämään ja kehittymään”, Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara kertoo.

Perjantaina 28.12. alkaen 2. kerroksen palveluista ja tiloista käytössä ovat:

3D-tulostimet
Vinyylileikkuri
Ompelukoneet, saumurit, peitetikkikone ja kirjova ompelukone
Rintanappikoneet
Asiakastietokoneet
Kopiokone
Ryhmätilat 1-10
Neuvotteluhuoneet 6 kpl
Keittiö

Muut 2. kerroksen tilat ja palvelut avataan vuonna 2019 seuraavasti:

Kuutio: tammikuussa
Studiot: helmi-maaliskuussa
Suurkuvatulostin: kevään aikana
Elektroniikkatyöpisteet: kevään aikana
Jyrsimet: kevään aikana
UV-tulostin: kevään aikana
Laserleikkuri: kevään aikana
Pelipalvelut: kevään aikana
Mediatyöpisteet: kevään aikana

Keskustakirjaston Oodin tilojen varauskalenteri aukeaa viikolla 50 Helsingin kaupungin tilavarauspalvelussa Varaamossa: https://varaamo.hel.fi/. Maksuttomiin ryhmätiloihin voi tehdä varauksia alkaen ajalle 28.12. Maksullisiin tapahtumatiloihin, auditorioon ja Maijansaliin, voi tehdä varauksia alkaen viikolle 3.

Jaa artikkeli